CHARLOTTA NIEMISTÖN VÄITÖSKIRJA: Y-SUKUPOLVI SUURI HAASTE TYÖNANTAJILLE
Charlotta Niemistön tuoreen väitöskirjan mukaan Y-sukupolvi asettaa yrityksille yhä enemmän haasteita aikaisempiin sukupolviin verrattuna korkeine vaatimuksineen hyvästä tasapainosta työn ja vapaa-ajan välillä. Tämän tuloksena yritykset Suomessa ovat heränneet tarpeeseen kehittää organisaatiotasolla käytäntöjä työn ja perheen yhteensovittamiseksi. Miten ja miksi yritysten henkilöstöpolitiikka on kehittynyt entistä proaktiivisemmaksi ja strategisemmaksi, tätä Charlotta Niemistö on tutkinut väitöskirjassaan ”Work/family reconciliation: corporate management, family policies, and gender equality in the Finnish context”. Väitöstilaisuus oli 19.11.2011 Hanken Svenska Handelshögskolanissa Helsingissä.
Väitöskirjan lähtökohtana on ollut työnantajan näkökulma. Tärkein syy tähän muutokseen on tarve vaalia yrityksen imagoa,ja sen houkuttelevuutta työnantajana. Yritykset haluavat näin varmistaa, että kyvykkäimmät rekrytoidaan ja säilytetään organisaatiossa.
Työntekijöiden vaatimusten lisäksi myös tasa-arvostrategiat sekä kansallinen perhepolitiikka ovat vaikuttaneet yritysten kehitykseen.
Niemistön väitöskirja on tutkimus Suomessa toimivien yritysten todellisesta toimintaympäristöstä, jossa joskus jopa vastakkaiseen suuntaan kulkevat vahvat tasa-arvo- ja perhepoliittiset tavoitteet ohjaavat yhteiskunnan kehitystä. Näillä tavoitteilla on samanaikaisesti sekä operatiivinen että strateginen vaikutus yritysten arkeen, ja viimekädessä hyvin ratkaiseva vaikutus työntekijöiden työn ja perheen tasapainottamiseen.
Jälkikirjoitus – näin Wikipedia määrittelee Y-sukupolven:
Y-sukupolvi on nimitys Euroopassa sekä USA:ssa vuosina 1980–1995 syntyneelle uudelle nuorisosukupolvelle, jolle sanotaan olevan tyypillistä demokraattisuus sekä alkava liberalismi. Sukupolvi kyseenalaistaa edellisen sukupolven elämänarvot sekä on myötäkasvanut tietokoneiden kehityksen kanssa.
Siinä missä X-sukupolvi ihasteli korvalappustereoiden läpimurtoa, Y on puolestaan hullaantunut kännyköiden, tietokoneiden ja elektroniikan mahdollisuuksista. Edustajat toteuttavatkin suuren osan kommunikaatiostaan kansainvälisessä tietoverkossa. Pikaviestimet ovat kehittyneet kyseisen sukupolven tarpeisiin ja niitä sovelletaan aktiivisesti.
Pikaviestimien kehityksen yleistyttyä sukupolvi Y:n arvioidaan olevan lähes viikottain tekemisissä vieraiden kielten ja kulttuurien kanssa, ja näin he kokevat elämänsä viitekehyksen maantieteellisesti huomattavasti laajemmin kuin aikaisemmat sukupolvet.
Elämän viitekehyksen laajennuttua oman kotimaan ulkopuolelle, huomion keskittyminen puolestaan suppenee omaan itseen ja lähimpiin ihmisiin. Vanhempi X-sukupolvi kokee yhteenkuuluvuuden tunnetta sukunsa ja isänmaansa kansalaisten kanssa, Y-sukupolvi on taas vahvasti perhe- ja yksilökeskeinen.
Y-sukupolvi on varautunut avioliiton sekä ammatinvalinnan suhteen, ja kokee painostavina ja lamaannuttavina vanhemman X-sukupolven korkeat odotukset opiskelun ja työllistymisen suhteen. He vaativat avarakatseisuutta, arvovapautta ja joustavuutta niin opiskelussa kuin työsuhteessa. Sukupolven haasteiksi on mainittu lyhytjänteisyys, taipumus todellisuuspakoiluun, elämyskeskeisyys sekä vastenmielisyys aikuistua ja ottaa vastuuta.