DET NORSKE VERITAS DNV RYHTYNYT SERTIFIOIMAAN REKRYTOIJIA NORJASSA JA RUOTSISSA
Tunnettu kansainvälinen sertifiointialalla toimiva säätiö Det Norske Veritas, on kohdistanut huomionsa rekrytointialaan. DNV käynnisti jokin aika sitten ensin Norjassa ja viime vuonna Ruotsissa rekrytointialan ammattilaisten sertifioinnin.
Toiminta-ajatukseen kuuluu myös eri osapuolia edustavan komitean perustaminen niihin maihin, joissa sertifikaatteja myönnetään. Toimintaprosessit, tekijöiden menetelmät ja ammatillinen pätevyys pyritään arvioimaan ISO-standardin mukaisesti.
Ruotsissa sertifiointi siihen liittyvine koulutuksineen maksaa 5000 kruunua, vuosimaksun hinta on 1500 kruunua. Sertifikaatti on voimassa 3 vuotta ja sen haltija on velvollinen raportoimaan toiminnastaan vuosittain.
Asiantuntijapalveluiden sertifiointi näyttää olevan kasvava trendi Euroopassa. Työpsykologisia arviointeja varten on kehitelty ISO 10667 standardia. Suomessa Psykologiliitto on jo vuosia sitten käynnistänyt hyvän henkilöarvioinnin käytäntöjä koskevan sertifioinnin.
Suorahakualan toimialayhdistys FEX on omalta osaltaan selkiinnyttänyt alan käytäntöä päivittämällä suosituksensa jäsenyritystensä työprosessiksi sekä vahvistanut uudet ammattieettiset sääntönsä.